Emma Gaalan Someviestintä 2018 - kurssin oppimispäiväkirja Huom! Osa päivämääristä on kirjoitettu menneessä aikamuodossa, sillä huomasin valitettavasti vasta kurssin toteutuksen keskellä oppimispäiväkirjatehtävän! 11.9 Istuin kampuksella ja selailin studentia. Siinä se oli - Emma Gaalan Kick off tilaisuuden ilmoitus suoraan silmieni edessä. Aikataulut ja suunnitelmat tämän syksyn osalta olivat jo aikalailla täynnä, mutta tiesin, että tämä kurssi on yksinkertaisesti saatava mahdutettua vielä mukaan, keinolla millä hyvänsä. Taustatyö alkoi oikeastaan siispä jo tästä päivästä - uppouduin googlen ihmeelliseen maailmaan ja tutkin, miten Xamkin ja Emma Gaalan yhteistyö viime vuonna sujui ja mitä kaikkea Emma Gaalan somemarkkinoinnissa viime vuonna nähtiikään. 13.9 Itse Kick Off tilaisuudessa kuuntelemassa ihanaa Arttu Lindemania ja muita vaikuttajia, sekä saamassa ohjeita tulevaan ennakkotehtävään. Todella mielenkiintoisen oloinen kurssi ja motivaatio mitä korkeimmillaan
Tällä päiväkirjaa muistuttavalla blogialustallani kirjoittelen Liiketalouden Ammattikorkeakoulu opintoihini liittyen oppimispäiväkirjaa eri kurssien puitteissa.